Perijä ehdotuksia otetaan edelleen vieraskirjassa vastaan, mutta sen sanon että
Amandasta ja Aaronista en välttämättä perijää halua. 8) Mutta saa toki
heitäkin ehotella. Ja vielä sananen
uudesta ulkoasusta; Se on rakkaan ameriamme käsialaa. amerian sivupohja
osoite löytyy tuolta sivusta --->
Amanda oli päässyt yliopistoon ja hän saisi kunnian perustaa Johanssonin
suvulle oman osakunnan ja senhän hän tekikin heti, kun talo oli kasassa.
Kuten huomaatte, Amanda hankki myös muutaman huulilävistyksen.
Amandan talo ei ole hääppöinen.. Vain.. *laskee* kuusi tai kaksi seinää (XDD),
lepotuoli, minijääkaappi, puhelin, pytty, maalausteline sekä tietysti rahapuu.
Ja toki oli talon takana oli vielä, se kone, jolla pystyy saamaan energiaa täysille
tai jotain.. No kumminkin, Amanda tarvitsi sellaista koska hän halusi maalata kuvia
joilla tienata rahaa, mutta myös pärjätä koulussa.
Koska energiaa riitti, päätti Amanda illalla vielä käydä tarkistamassa kampuksen
yökerhot. Siellähän piti hauskaa ja sai kunnolla energiansa kulumaan.
Amanda kävi myös muutamassa läheisessä kaupassa katsomassa itselleen uutta
asua. Hän löysi kolme kaunista vaatetusta ja olikin vaikean paikan edessä, kun ei
tiennyt, minkä valitsisi.
Yöllä kotiin palattuaan, Amanda vaihtoi suihkun jälkeen arkivaatteet päälleen.
Ja tadaa, tuon asun hän valitsi. (oikeasti kyllä minä, mutta tuokun halusi pitää
kaiken kunnian. :<)
Ja kyllähän miehiäkin riitti. Eräänä päivänä Amanda törmäsi kadulla Kyösti nimiseen
poikamieheen. Ainakin Amanda piti hänestä, ja luultavasti Kyöstikin Amandasta.
Amanda pyysi tätä treffeille ja Kyösti suostui. Kyllähän he sopivat toisilleen mainiosti!
Mutta tuosta Amandan lauluäänestä en nyt oikein tiedä, eikä kyllä taida tietää Kyöstikään.
Vielä samana iltana (joo, kello oli sillon kuus illalla) Amanda sai ensisuudelmansa
Kyöstin kanssa. Voih, tästähän kehittyykin oikea romanssi!
Seuraavana aamuna oli Amandan talon, hmm, seinän viereen ilmestynyt kaunis kukkapuska!
Siinä oli korttikin. Se oli Kyöstiltä! Siinä sitten Amanda puhui kokoajan Kyöstin kanssa
puhelimessa. :'D
Amanda oli kova syömään, vaikkei olisikaan aina nälkä. Kuten huomaatte, joku mikälie
valmentaja tuli ja käski hänen treenata.
Amanda otti itseään niskasta kiinni ja rupesikin jumppaamaan oikein urakalla.
Kylläkin hän soi ensin murolautasensa tyhjäksi ja hörppäsi kokista päälle.
Amanda kutsui Kyöstin kylään. Kyöstihän tuli. Ilta sujui niinkuin Amanda oli
suunnitellutkin ja kosi Kyöstiä. Kyösti suostui! Ilta oli täydellinen, sillä nyt Amandaa
ja Kyöstiä ei voisi eroittaa mikään. Paitsi ehkä Amandan romantiikkatavoita.. :o
Niinjuu, ja Kyöstihän muutti myös Amandan osakuntataloon.
Hypätäänpä hetkeksi muun Johanssonin perheen pariin. Heillä ei ehkä
mennyt niin hyvin kuin Amandalla, sillä Aslak oli hyvin väsynyt töihinsä.
Kun taas Marie meni pitkästä aikaan töihin. Hän oli odottanut sitä, sillä
hän oli paimentanut vähintäänkin neljää lasta samaan aikaan, ja ei se
kyllä helppoa ollut!
Mutta kuinkas kävikään kun Amanda tuli töistä? Hän sekosi täysin, sillä
juuri sinä päivänä kun Amanda pitkästä aikaa meni töihin, oli sairaalassa
kiireinen päivä.
Sekoilu kyllä loppui ja meno muuttui hiukan helpommaksi kun kaksospojat päättivät
vihdoin kasvaa lapsiksi ja pikkuinen Amalia taaperoksi! Ensin kasvoi Amatius..
..sitten Aatu..
Ja viimeisenä muttei vähäisempänä kasvoi Amalia! Kaikista tuli komeita ja nättejä!
Amalian nenäkään ei ole niinkuin isällään, jihuu! ^^;
Amalian tyyliä kyllä vaihdettiin, sillä äidiltä perityt hiukset olivat aivan liian pitkät.
Ja koska Amalia oli kova parkumaan, hän sai ihanan tutin!
Rahaa oli kertynyt ihan riittävästi ja pojat pärjäsivät koulussa, saivat he
yllätyksekseen myös trampoliinin takapihalle!
Marie ja Aslak olivat olleet treffeillä ja pyytäneet lapsenvahtia katsomaan lapsia
pari tuntia. Treffit sujuivat hyvin ja nyt elämä loisti myös heille!
Kappasta vaan, seuraavaksi tuli Aaronin vuoro kasvaa teiniksi!
Ja tulihan hänestäkin komea poika. Mutta miksiköhän Marie näyttää
nyrpeää naamaa? "En minä nyrpeää naamaa näytä vaan katsokaa!"
Marie hihkaisi ja osoitte sivulle.
Aika tosiaan oli lentänyt, sillä nyt kasvoi Amalia jo lapseksi!
Ja nätti tyttöhän Amaliastakin tuli!
Vielä samana iltana (okei yönä) Aaron pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa
ja hyppäsi taksin kyytiin. Mihin matka vie? "Kampukselle!" Aaron sanoi
taksikuskille ja tämähän painoi kaasua. Nyt siis Aaronkin menossa yliopistoon!
Samaan aikaan yliopistolla, Amandan kihlattu ja kämppäkaveri Kyösti korjaili uutta läppäriä.
(Ja taloahan oli suurennettu, kun rahaa oli tarpeeksi.) Kyösti ei saanut läppäriä
korjattua, vaan onnistui saamaan itselleen sähköiskun..
..ja sähköiskun ansiosta, rupesi tietokone ja tietokonepöytä palamaan.
Onneksi Kyösti loppujenlopuksi sai läppärin korjattua ja sammutettua itse palon.
Mutta ei nuo sattumukset yliopistolla siihen vielä loppuneet! Nimittäin
murtovaras tunkeutui taloon sisälle. Onneksi oli varashälytin ja poliisi
saapui paikalle tuota pikaa.
Seuraavana päivänä Johanssonien osakuntatalossa yliopistossa, liikuskeli
jo toinen Johanssonien yliopistolainen, Aaron. Ihan komea mies on noin nuorena
aikuisena. Vaikkakin ylähuuli on oudon ohut. :o
Taitavat molemmat, Amanda sekä Aaron, olla laiskoja, sillä on tuo valmentaja
nyt pariin otteeseen käynnyt ja aina juuri silloin kun Amanda ja Aaron ovat
syömässä. :'DD
Aika vieri, ja lukukaudet menivät ihan hyvin. Maalaus oli jäänyt Amandan osalta
hiukan vähemmälle, sillä hän keskittyi enemmän kouluun ja kuntoiluun.
Viimein Amanda valmistui yliopistosta! Hyvä Amanda! Ei ehkä valmistuttu sillä
parhaimalla arvosanalla, mutta ihan hyvällä kumminkin; magna cum laude approbatur.
Amanda ei pitänyt valmistujaisjuhlia, vaan lähti vähin äänin yöllä takaisin Viherkumpuun.
Kyösti kuitenkin kuuli taksin tuuttauksen, mutta kun hän pääsi ylös sängystä,
oli jo myöhäistä. Hän ei ehtinyt edes hyvästellä Amandaa! Kyösti oli niin rakastunut,
että soitti yliopistolle. "Kihlattuni valmistui juuri yliopistosta ja lähti pois hyvästelemättä
minua ja siksi haluan keskeyttää opintoni!" Kyösti sanoi puhelimeen surullisesti
ja hän tosiaan keskeytti opintonsa.
Kyöstistä kasvoi komea mies. Taksi odotti pihalla ja Kyöstihän ei vaatteitaan
jaksanut vaihtaa vaan suuntasi suoraa taksiin. Nyt Aaron pitää yksin yllä
Johanssonien osakuntataloa. Mutta kyllähän pärjää, toivottavasti. :>
Vilkaistaampa vielä pikaisesti miten muilla Johanssoneilla menee.
"Huh, vieläkö yksi?!" Marie kiljaisi ja hänen mahansa pullahti jälleen.
Tuleeko perheeseen tyttö, poika vai kaksoset? Menevätkö kaksospojat Aatu
ja Amatius yliopistoon kasvettuaan, vai jäävätkö he auttamaan kotiin?
Siitä sitten ensikerralla. Eikä kannatta ihmetellä miten jaksan tätä perhettä,
vaikka siinä onkin jo mooonta lasta. :'DD
Kiitos kun luitte. *Kumarrus*
~Purkkapallo Purkkis